Punaisen tuvan ensilumi

Kaupunkilaistytön kaipaama maalaisromantiikka täyttyy ensilumen sataessa maahan. Mikään ei nosta hymyä huulille kuten lumitöiden teko ja talvehtimaan jääneiden lintujen aterioinnin seuraaminen.

 Lumipyryn lakattua asettelin hankeen isot tuikut ja punaiseen huopaan kääriytyneenä ihailin niitä pakkasen huurtamasta ikkunasta. Samalla muistui mieleeni lapsuuden toivejoulu ja siihen liittyvä hiljaisuus. Kaupungissa asuessa sellaista ei koskaan kohdannut. Jos ei lumiaura valvottanut puolen yötä, joku kerrostalon asukkaista juoksi portaikossa herättäen koko naapuruston koirat haukkumaan.

Samassa lumiaura ajaa mökkini ohitse, mutta kumpikaan koirista ei nosta kuonoaan virttyneeltä räsymatolta.

Kääriydyn huopaani vielä tiukemmin ja otan lempikirjani käteeni. Samassa alkavat valot vilkkua. Olivat radiossa luvanneet hurjaa lumimyrskyä, muttei haittaa vaikka ulkolyhdyt sammuisivat tai sähköt katkeaisivat, olen nimittäin varautunut ja hankkinut kassitolkulla kierrätyssteariinista tehtyjä kynttilöitä, joiden varassa selviän kyllä. Ja puuhellaankin voisin laittaa tulet vaikka saman tein.

Kömmin ihanasta huovan lämmöstä mummonaikaiselta puusohvaltani ja samassa valot sammuvat. ”Ei hätää”, ajattelen ja kaivelen toppatakin taskuja löytääkseni tulitikut, jotta saan ekologiset kynttiläni valaisemaan pientä pirttiäni. Voi harmi, ne ovat kastuneet! Raaputan useamman tikun, mutta lumitöitä tehdessäni taskuun on livahtanut lunta juuri sen verran, että sulaessaan lumi on kastellut koko taskun ja tulitikkuaski on pilalla.

Samassa muistan, että ostin juuri ennen maallemuuttoani tohottimen, jolla ennen suurta elämänmuutostani olin epäterveellisesti herkutellen sulatellut inkkarisokeria cremebruleeni päälle.  Missähän laatikossa se tohotin nyt sitten taas olikaan…

Muuttolaatikoiden kaivaminen oli käytännössä mahdotonta ilman hulppean hauskan ja kalliin älypuhelimeni valoa, jolla muuten käytännössä valaisin koko pienen pirttini. Viimein löydän kaipaamani tohottinen kaikkien sauvasekoittimien, lämpöhuopien ja hiuskihartimien joukosta.  Aah Onnea, tuvassa valoa jälleen ja Ikean kuvastolla saan puuhellankin lämmittämään melko märkien polttopuiden kanssa. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että kyseisen kuvaston lisäksi erittäin huonosti palavat myös naistenlehdet, joita lähes kyynelsilmin revin riekaleiksi. Milloinkahan joku ympäristötietoinen kustantaja ryhtyy tekemään helposti syttyvästä kierrätyspaperista aikakausilehtiä?