Jokaisessa maatalossa ja
pienessä pirtissäkin pitää olla koira, kunnon vahtikoira. Löysin elämäni koiran
nettisivulta, jossa oli kaltoinkohdeltuja koiria ympäri maailman vailla kotia
ja omaa ihmistä. Se katsoi minua suoraan sydämeen, suklaanruskein silmin.
Vajaan vuoden ikäinen
seropiuros. vähemmän kauniisti sanottuna sekarotuinenpiski. Kullanruskea
turkki, suuret ruskeat - luottamusta herättävät silmät ja sen suuri sydän, joka
sykki omani kanssa rinta rinnan, herättivät luottamuksen ja kiintymyksen alta
aikayksikön.
Petasin Rallelle pedin tuvan
nurkkaan, ihan puuhellan viereen. Asettelin sille eläinkaupasta ostamani puruluut
ja pari söpöä pehmolelua siihen viereen. Kirpputorilta löytämäni vanha Arabian
soppakulho sai toimittaa suuren ja urhean koirani juoma-astian virkaa.
Ensimmäisenä yönä Ralle kömpi
viereeni. Koirankoulutusoppaiden neuvojen mukaan työnsin sen alas hetekaltani,
mutta sinnikkäästi se kerta toisensa jälkeen yhä itsevarmemmin kapusi viereeni.
Puoli viiden aikaan aamulla olin jo lopen uupunut ja päätin antaa tuon
jättikokoisen pennun jäädä viereeni. Samalla hetkellä Ralle huokaisi raskaasi,
kuin sanoen: ”viimeinkin”.
Herään aamulla rapinaan, joka
kuulostaa ison jyrsijän aikaansaannokselta. Ja sitä se onkin! Ralle on pistänyt
mummonaikaisen polttopuukorini tuhannen päreiksi. Nähtyäni tuon suloisen karvanaperon
aiheuttaman tuhon, heitän sitä herätyskellollani välittömäsi. Koira vinkaisee
ja painelee tuvan nurkkaan. Samassa hetkessä omaatuntoani kolkuttaa ja ryntään
sängystä halaamaan koiraani, joka sitä lähestyessäni painuu yhä tiiviimmin
kohti nurkkaa. Kyynel vierähtää
poskelleni, ei minulla ole lupa kohdella sitä kaltoin tai olla sille vihainen.
Se on jo kiertänyt monessa kodissa ja sille on huudettu, sitä on lyöty ja
samalla sen luottamus ihmisiin on viety.
Istun kylmällä lattialla ja
ojennan käteni rapsuttamaan tuota takkuturkkista oliota. Ralle ryömii luokseni
ja painaa ison päänsä rintaani vasten. Silitän sen karheaa turkkia ja pyydän
anteeksi.
Vaikkei minulla ole kokemusta
koirista tiedän, että rakkauteni eläimiä ja luontoa kohtaan on niin suuri,
ettei mikään – ei mikään tule meidän kahden välille. Ralle on minun koirani ja paras
Ystäväni.
Parin tunnin hangessa
kahlaamisen jälkeen Ralle on yhtä uupunut kuin minäkin. Märkä ja hieman ällölle
tuoksuva koirulainen heittäytyy pedilleen lieden viereen. Hymyillen
tyytyväisyydestä ja onnesta hiivin torpasta pihasaunalle huuhtomaan enimmät
hiet iholtani. Muistutan jälleen kerran itselleni, että koirakuiskaajan
neuvojen mukaan minun on oltava luotettava ja johdonmukainen johtaja, joka ei
saa suuttua tai näyttää omaa epävarmuuttaan.
Palaan tupaan edelleen
hiipien, jotten herättäisi lopen uupunutta koirulaista. Ja mitä näenkään???
Väsynyt ja onnellinen, muttei pätkääkään kiitollinen paras ystäväni on
tyhjentämässä jääkaappiani? Lattialla
lojuu auki revitty kauramaitotölkki, luomusämpylät murusteltuna ja joka ikistä
porkkanaakin oli selkeästi maistettu. Puristan kädet nyrkkiin ja tunnen
geelikynsieni napsahtelevan toinen toisensa perään poikki. Perhanan koira!!!!