Punaisen pirtin vahtikoira

Jokaisessa maatalossa ja pienessä pirtissäkin pitää olla koira, kunnon vahtikoira. Löysin elämäni koiran nettisivulta, jossa oli kaltoinkohdeltuja koiria ympäri maailman vailla kotia ja omaa ihmistä. Se katsoi minua suoraan sydämeen, suklaanruskein silmin.

Vajaan vuoden ikäinen seropiuros. vähemmän kauniisti sanottuna sekarotuinenpiski. Kullanruskea turkki, suuret ruskeat - luottamusta herättävät silmät ja sen suuri sydän, joka sykki omani kanssa rinta rinnan, herättivät luottamuksen ja kiintymyksen alta aikayksikön.

Petasin Rallelle pedin tuvan nurkkaan, ihan puuhellan viereen. Asettelin sille eläinkaupasta ostamani puruluut ja pari söpöä pehmolelua siihen viereen. Kirpputorilta löytämäni vanha Arabian soppakulho sai toimittaa suuren ja urhean koirani juoma-astian virkaa.

Ensimmäisenä yönä Ralle kömpi viereeni. Koirankoulutusoppaiden neuvojen mukaan työnsin sen alas hetekaltani, mutta sinnikkäästi se kerta toisensa jälkeen yhä itsevarmemmin kapusi viereeni. Puoli viiden aikaan aamulla olin jo lopen uupunut ja päätin antaa tuon jättikokoisen pennun jäädä viereeni. Samalla hetkellä Ralle huokaisi raskaasi, kuin sanoen: ”viimeinkin”.

Herään aamulla rapinaan, joka kuulostaa ison jyrsijän aikaansaannokselta. Ja sitä se onkin! Ralle on pistänyt mummonaikaisen polttopuukorini tuhannen päreiksi. Nähtyäni tuon suloisen karvanaperon aiheuttaman tuhon, heitän sitä herätyskellollani välittömäsi. Koira vinkaisee ja painelee tuvan nurkkaan. Samassa hetkessä omaatuntoani kolkuttaa ja ryntään sängystä halaamaan koiraani, joka sitä lähestyessäni painuu yhä tiiviimmin kohti nurkkaa.  Kyynel vierähtää poskelleni, ei minulla ole lupa kohdella sitä kaltoin tai olla sille vihainen. Se on jo kiertänyt monessa kodissa ja sille on huudettu, sitä on lyöty ja samalla sen luottamus ihmisiin on viety.

Istun kylmällä lattialla ja ojennan käteni rapsuttamaan tuota takkuturkkista oliota. Ralle ryömii luokseni ja painaa ison päänsä rintaani vasten. Silitän sen karheaa turkkia ja pyydän anteeksi.

Vaikkei minulla ole kokemusta koirista tiedän, että rakkauteni eläimiä ja luontoa kohtaan on niin suuri, ettei mikään – ei mikään tule meidän kahden välille. Ralle on minun koirani ja paras Ystäväni.

Parin tunnin hangessa kahlaamisen jälkeen Ralle on yhtä uupunut kuin minäkin. Märkä ja hieman ällölle tuoksuva koirulainen heittäytyy pedilleen lieden viereen. Hymyillen tyytyväisyydestä ja onnesta hiivin torpasta pihasaunalle huuhtomaan enimmät hiet iholtani. Muistutan jälleen kerran itselleni, että koirakuiskaajan neuvojen mukaan minun on oltava luotettava ja johdonmukainen johtaja, joka ei saa suuttua tai näyttää omaa epävarmuuttaan.

Palaan tupaan edelleen hiipien, jotten herättäisi lopen uupunutta koirulaista. Ja mitä näenkään??? Väsynyt ja onnellinen, muttei pätkääkään kiitollinen paras ystäväni on tyhjentämässä jääkaappiani?  Lattialla lojuu auki revitty kauramaitotölkki, luomusämpylät murusteltuna ja joka ikistä porkkanaakin oli selkeästi maistettu. Puristan kädet nyrkkiin ja tunnen geelikynsieni napsahtelevan toinen toisensa perään poikki. Perhanan koira!!!!