Punaisen pirtin keväthulinaa

Talvi kääntyy kevääseen ja räystäiltä tippuu vesi. Hiirulaiset ovat kasvaneet huimaa vauhtia, joten niille aamuisin tarjottu luomukaurapuuro on tehnyt tehtävänsä. Sujautan Rallen taas autoon odottamaan, koska tänään tapahtuu ihmeitä. Hiiriperhe saa muuttaa vanhaan navettaan ja pirttiin muuttaa uusia asukkaita - kissaveljekset Miu ja Mau.

Olin aikeissa ottaa luovutusikäiset kissulaiset jo viikko sitten, mutta viisas ja suuresti arvostamani naapurinsetä vihjaisi, että pelastamani hiirulaiset olisivat suoraan kuin tarjottimella niille tyrkyllä.

Komerossa ollut häkki on täynnään vipellystä ja kuhinaa, kun heitän mummon virkkaaman päiväpeiton sen päälle suojaksi ja hiirulaisten muutto voi alkaa. Varovaisesti kannan häkin navettaan, jonne olen nikkaroinut hiiriperheelle turvallisen sopen, jonne ei kissakaan pääse. Kanaverkolla vuorattu pieni koppero, josta on vanhojen hirsien välistä suoraan pääsy ulos. Lasken häkin lattialle ja avaan häkin luukun. Hiirenpoikaset katselevat ihmeissään ympärilleen, eivätkä uskaltaudu heti ulos. Napsautan lämpölampun päälle ja hiivin varovasti ulos.

Ralle istuu kotteron takapenkillä hyvin valppaana odottamassa lähtöä. Pakkaan takakonttiin vielä vaaleanpunaisen kissankuljetuskopan ja uusien asukkaiden noutomatka voi alkaa.

Koko kotiinpaluumatkan kissanpennut miukuvat ja maukuvat, enkä enää ihmettele, mistä niiden kutsumanimet ovat syntyneet. Päästyämme punaiselle pirtille lasken ensin Rallen päästelemään pahimmat höyrynsä pihamaalle ja sitten kannan kuljetuskopan tupaan. Olen lukenut koirankoulutusoppaista kuinka uusiin asukkaisiin tutustuminen kannattaa hoitaa ja niinpä laitan Rallelle päälle valjaat ja sidon sen tuvan pirttipöytään siiheksi, että saan päästettyä kisulaiset kopasta.

Voi vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ennen kuin Miu vai Mau ehtii ottaa askeltakaan on pirttipöytä raahautunut Rallen matkassa läpi tuvan. Karvat pöllyten tuolit ja penkit lentävät, enkä tiedä mihin väliin olisin uskaltanut käteni työntää. Nappaan pöydältä kuusenkerkkämehukannun ja viskaan liemet riehuvien karvapallojen päälle.

Sydän pamppaillen kumarrun katsomaan, jäikö kissoista mitään jäljelle. Kyllä jäi, sen sijaan Rallen kuono on kuin fileerausveitsellä vedelty ja kirsun päässä komeilee kynsi. Miu ja Mau ovat paenneet takaisin kuljetuskoppaan ja karvat pystyssä ne murisivat ja sähisivät. Selvitän Rallen irti valjaista ja pyyhkäisen sen veristä kuonoa pyyhkeellä. Ralle katsoo minua syvälle silmiin kuin sanoakseen: "En voinut vastustaa kiusausta, anna anteeksi."

Viimeiset puut ratisevat puuhellassa ja kissanpojat ovat edelleen kopassa. Ralle makaa kopan vieressä ihan hiljaa. Seuraavaksi näkyy pieni musta tassu, joka tunnustelee maaperää kopan ulkopuolella. Samassa hetkessä Ralle singahtaa vuoteeni alle ja mustavalkea komistus ojentautuu tuvan räsymatolle venyttelemään ja teroittamaan kynsiään. Kuulen Rallen sydämen pomppoilevan ja tiedän, kuka on jatkossa tämän pirtin herra.