Lauha sää on sulattanut epätasaisesti kolatun pihamaan
peilijääksi. Päälle satanut lumi tekee alustan arvioinnista epäluotettavan.
Istun lammasturkkiin kääriytyneenä kuistin portailla ja katselen Ralle the
Vahtikoiran temmellystä ja liukastelua.
Yht’äkkiä Ralle hyppää lumikinokseen ja ryhtyy kaivamaan
vimmatusti. Hetken kuluttua alkaa
vertahyytävä kiljuminen! Auuuuu!! Uiuiuiui!!!!! Säntään siltä istumalta auttamaan
Rallea ja hupsista, vedän vuoden loistokkaimman kaadun – en kaadu, kaadun sittenkin, enkä kunnialla- nurinmenon. Samassa hetkessä huomaan Rallen
nuolevan kasvojani ja käteen sattuu vietävästi.
Hammasta purren nousen ylös ja työnnän kipeän käden taskuuni. Hapuilen
älyluuriani, joka on jäänyt tupaan. Liukastellen ja lievästi kiroillen
raahaudun tupaan ja kuinkas ollakaan, soitan jälleen naapurinsedälle. Kenelle
muullekaan?
Urheana istun terveyskeskuksen aulassa vaikka rannetta
jomottaa ja eniten harmittaa lämmitystä vaille jäänyt pirtti ja Ralle, jonka
riemuksi sinne jäi pyykkivuori pesupähkinöineen.
-Pöntinen! Nousen
ylös ja edelleen yhä voimakkaammin kiroillen tepsutan tohveleillani
vastaanottohuoneeseen. Lääkäri esittää kasapäin kysymyksiä, joita en edes
ymmärrä, vaan isken käteni pöydälle tietokoneen viereen. Samalla hetkellä kun
huomaan ranteeni osoittavaan ihan väärään suuntaan huomaan lääkärin tummat
kulmakarvat ja siniset silmät. Tässä se on, mies!
Huonosti suomeksi artikuloiden hän – luultavasti - lähettää minun ranteineni röntgeniin.
Ranne kipsissä palaan taksilla kotiin ja mielessäni pyörii
edelleen söpö lääkäri. Jos mies on valinnut ammatikseen lääkärin uran, hän ei
voi olla ihan tumpelo muutenkaan, ajattelen ja kaivan kipulääkereseptin
maiharin taskusta. Kevin Strömstedt!!!!
Näprään iPhonen auki ja ryhdyn jäljittämään komistusta.
Aamukuuden aikaan tiedän Kevinistä jo melkoisesti, kuten
mitä hän harrastaa ja keitä hänen kaverinsa ovat. Rohkenen lähettää
kaverinpyynnön ja sen kera viestin: Hei Kevin ja kiitos avusta. Käsi voi hyvin,
kiitos sinun. Saisinko tarjota sinulle lounaan tk-maksun lisäksi?
Kuten arvelinkin, vastausta ei kuulu sen enempää kuin
naamakirjakaveruutta. Pettymyksen täyttämä mieleni vaatii jotain piristystä ja
soitan porvoolaiselle ystävälleni ja pyydän häntä kyläilemään. Inkku osaa aina
kääntää asiat parhain päin ja houkuttelee minut mukaan shoppailemaan, siis
ostoksille Loviisaan. Hyvää päivää!
Parin tunnin kaupoissa pyörimisen päätteeksi päädymme
lemmikkitarvikeliikkeeseen, koska Ralle on vailla uusia ja isoja puruluita
pirtin rakenteiden sijaan. Kerään muovikassiin puruluita ja leluja
hirvittävällä ostovimmalla, jolla selkeästi koitan lohduttaa pahaa mieltäni.
Yllättäen havaitsen suloisia koirien petejä ja säntään niitä
oitis hiplailemaan. Vieressäni seisova mies päättäväisesti tutkailee pinkkiä
tiikeriraidallista petiä, jota kohti ojennan käteni hänen editseen ja koitan
napata sen. Mies kuitenkin pitää pedin kulmasta kiinni ja murahtaa ”se oli
ensin mun!”. Mulkaisen häntä vihaisesti ja polvet ovat pettää. Kevin!
Huomaan sössöttäväni jotain typerää ja nolo elämäni kulkee
ohitse filminauhan tavoin kunnes havahdun ja Kevin sanoo: ”Okei, sä saat ostaa
sen, mutta olet lounaan velkaa. Nyt!”
Jatkoa on odoteltu... ;)
VastaaPoista