Lunta on satanut jo kolme päivää. Sekä jääkaappi, että kellari ammottavat tyhjyyttään. Piha on kolaamatta, koska murtuneen ranteeni vuoksi sinnikkäistä yrityksistä huolimatta lumityöt eivät onnistu yhdellä kädellä. Itseäni säälien ja voivotellen saan neronleimauksen: lumi sulaa suolalla ja vedellä! Siltä istumalta säntään kaivelemaan verannan kaapista viime syksyn säilönnästä ylijäänyttä merisuolaa, sekä täytän kastelukannun kuumalla vedellä. Sekoitan veden joukkoon lisäksi tuhkaa puuhellasta.
Levitän merisuolaa ja kastelen ensin portaat, sitten torpan edustan ja ihmeiden aika ei ole ohitse, se toimii!!!
Täytän uuden kannullisen tuhkavettä ja jatkan kastelua pienen kotteroni luokse. Lumi sulaa silmissä - se muuttuu jääksi. Huomaan auringon pilkistävän pilvien raosta ja innostun valtavasti. Ehkä pelkkä tuhka toimisi yhtä hyvin?
Kaivan tulipesistä viimeisetkin tuhkat ja säntään pihalle puinen soppakauha kädessäni. Olen saanut jo ison saavillisen sitä levitettyä, kun kasvojani hivelee lempeä tuulen henkäys, ja AU! Tuhkaa lensi silmään. Liukastelen tupaan huuhtelemaan kasvojani, mutta ei auta, vasenta silmää kirvelee ja polttaa vimmatusti. Pakko taas soittaa naapurin sedälle, jolla on se ihanan iso nelivetomaasturi.
Istun terveyskeskuksen odotushuoneessa odottaen pääsyä lääkärille. Viimein hoitaja kutsuu minut huoneeseen ja ilmeisesti kaivelee silmänhuuhteluvehkeitä kaapista, kunnes lääkäri saapuu. No kas kas, Kevinhän se siinä. Samainen komistus, jonka vein lounaalle ja joka puhui exästään koko lounaan ajan taukoamatta. Hoitajalta ei voinut jäädä huomaamatta sekä lääkärin vaivautuneisuus, että sisälläni kiehuva turhautuminen.
Kaikkien typerien haastatteluiden jälkeen makaan viimein tutkimuspöydällä Kevinin tutkiessa silmääni. Muutaman sekunnin kuluttua Kevin toteaa, että joku roska on kiinni silmässä joten ei ole muita vaihtoehtoja kuin puuduttaa silmä ja poistaa roska. Operaation jälkeen istun tuolilla vielä odottelemassa silmävoidereseptejä, kun Kevin katsoo minua syvälle silmiin ja kysyy: "Jos sä tarvii apua lumitöihin voin tulla auttamaan? Ehkä sä keität mulle sitä pakurikääpäteetä?"
Miten tuohon voisi vastata ei?
Nousen ylös lähteäkseni, kun Kevin toteaa vielä: "Tämä roska muuten on pala foliota, ihan kuin jostain mehupurkista..."
Tunnen punastuvani. Kahta en vaihda, älypuhelinta, rakennekynsiä ja luomuomppumehua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti