Punaisen pirtin epäonni

Lauha sää on sulattanut epätasaisesti kolatun pihamaan peilijääksi. Päälle satanut lumi tekee alustan arvioinnista epäluotettavan. Istun lammasturkkiin kääriytyneenä kuistin portailla ja katselen Ralle the Vahtikoiran temmellystä ja liukastelua.  Yht’äkkiä Ralle hyppää lumikinokseen ja ryhtyy kaivamaan vimmatusti.  Hetken kuluttua alkaa vertahyytävä kiljuminen! Auuuuu!! Uiuiuiui!!!!! Säntään siltä istumalta auttamaan Rallea ja hupsista, vedän vuoden loistokkaimman kaadun – en kaadu, kaadun sittenkin, enkä kunnialla-  nurinmenon. Samassa hetkessä huomaan Rallen nuolevan kasvojani ja käteen sattuu vietävästi.

Hammasta purren nousen ylös ja  työnnän kipeän käden taskuuni. Hapuilen älyluuriani, joka on jäänyt tupaan. Liukastellen ja lievästi kiroillen raahaudun tupaan ja kuinkas ollakaan, soitan jälleen naapurinsedälle. Kenelle muullekaan?

Urheana istun terveyskeskuksen aulassa vaikka rannetta jomottaa ja eniten harmittaa lämmitystä vaille jäänyt pirtti ja Ralle, jonka riemuksi sinne jäi pyykkivuori pesupähkinöineen.

-Pöntinen!  Nousen ylös ja edelleen yhä voimakkaammin kiroillen tepsutan tohveleillani vastaanottohuoneeseen. Lääkäri esittää kasapäin kysymyksiä, joita en edes ymmärrä, vaan isken käteni pöydälle tietokoneen viereen. Samalla hetkellä kun huomaan ranteeni osoittavaan ihan väärään suuntaan huomaan lääkärin tummat kulmakarvat ja siniset silmät. Tässä se on, mies!

Huonosti suomeksi artikuloiden hän – luultavasti -  lähettää minun ranteineni röntgeniin.

Ranne kipsissä palaan taksilla kotiin ja mielessäni pyörii edelleen söpö lääkäri. Jos mies on valinnut ammatikseen lääkärin uran, hän ei voi olla ihan tumpelo muutenkaan, ajattelen ja kaivan kipulääkereseptin maiharin taskusta.  Kevin Strömstedt!!!! Näprään iPhonen auki ja ryhdyn jäljittämään komistusta.

Aamukuuden aikaan tiedän Kevinistä jo melkoisesti, kuten mitä hän harrastaa ja keitä hänen kaverinsa ovat. Rohkenen lähettää kaverinpyynnön ja sen kera viestin: Hei Kevin ja kiitos avusta. Käsi voi hyvin, kiitos sinun. Saisinko tarjota sinulle lounaan tk-maksun lisäksi?

Kuten arvelinkin, vastausta ei kuulu sen enempää kuin naamakirjakaveruutta. Pettymyksen täyttämä mieleni vaatii jotain piristystä ja soitan porvoolaiselle ystävälleni ja pyydän häntä kyläilemään. Inkku osaa aina kääntää asiat parhain päin ja houkuttelee minut mukaan shoppailemaan, siis ostoksille Loviisaan. Hyvää päivää!

Parin tunnin kaupoissa pyörimisen päätteeksi päädymme lemmikkitarvikeliikkeeseen, koska Ralle on vailla uusia ja isoja puruluita pirtin rakenteiden sijaan. Kerään muovikassiin puruluita ja leluja hirvittävällä ostovimmalla, jolla selkeästi koitan lohduttaa pahaa mieltäni.

Yllättäen havaitsen suloisia koirien petejä ja säntään niitä oitis hiplailemaan. Vieressäni seisova mies päättäväisesti tutkailee pinkkiä tiikeriraidallista petiä, jota kohti ojennan käteni hänen editseen ja koitan napata sen. Mies kuitenkin pitää pedin kulmasta kiinni ja murahtaa ”se oli ensin mun!”. Mulkaisen häntä vihaisesti ja polvet ovat pettää. Kevin!

Huomaan sössöttäväni jotain typerää ja nolo elämäni kulkee ohitse filminauhan tavoin kunnes havahdun ja Kevin sanoo: ”Okei, sä saat ostaa sen, mutta olet lounaan velkaa. Nyt!”